Depictum logo
Tilanjakaja
Tilanjakaja

Depictum on osuuskuntamuotoinen yritys, joka tarjoaa käännöspalveluja, dokumentointipalveluja ja graafisia palveluja. Koska kaikki Depictumin työntekijät ovat yrityksen omistajia, sitoudumme yhdessä palvelemaan asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla.

Uutta osaamista Depictumiin

Päivi Brunou on Depictumin uusin osakas, jonka myötä Depictumin palvelut saavat lisävahvistusta kokeneesta ammattilaisesta. Päivillä on 12 vuoden kokemus kansainvälisistä IT-alan projekteista, asiakaslähtöisestä ongelmien ratkaisusta ja prosessien kehittämisestä. Hän on myös pidetty, inspiroiva kouluttaja, jonka sydän sykkii laadulle.

Depictumissa Päivi työskentelee uuden palvelukokonaisuuden, yrityspalveluiden parissa. Hän auttaa erilaisia yrityksiä esimerkiksi löytämään oman paikkansa yhä monitahoisemmin verkottuvassa maailmassa. Työssään Päivi voi hyödyntää tehokkaasti myös kansainvälisiä kontaktejaan. Työkokemuksen ja koulutuksen tuoman teknisen, laatu- ja prosessiosaamisen lisäksi Päivillä on runsaasti kokemusta myös luovilta aloilta käsityöalan yrittäjänä. Päivin ydinosaamista onkin luovien alojen yritysten valmennus, joka on hänelle käytännössäkin tuttua oman alan yritysten ja projektien kautta.

”Eräs tuttavani ehdotti, että käyntikortissani voisi lukea ”mielikuvitusystävä”. Laitan pyörät pyörimään, toimin yrittäjän rinnalla mentorina ja muusana. Se sopii minulle mainiosti!”

Depictumin yrityspalvelut tuovat yrityksesi klikkauksen päähän asiakkaasta! Ota yhteys Päiviin, paivi.brunou (ät) depictum.com

Depictum on erikoistunut suomi-englanti- ja englanti-suomi-käännöstöihin. Meille tuttuja ovat muun muassa ohjelmistokäännökset, tekniset tekstit, markkinointitekstit, yritysviestintä, web-sivustokäännökset, pelikäännökset, AV-käännökset ja lääketieteelliset tekstit.

kuva 1

Yrityksemme dokumentointiasiantuntijat ovat erikoistuneet teknisen dokumentoinnin sisällöntuotantoon. On tärkeää, että erilaiset julkaisut ja ohjeet ovat laadukkaita ja täsmällisiä, ja että kohderyhmä on otetttu huomioon niiden laadintavaiheessa.

kuva 1

Depictum tarjoaa viimeisteltyjä graafisia palveluja, kuten yritysten ja yhteisöjen verkkosivujen suunnittelua, julkaisukuvituksia, visuaalista suunnittelua, sekä esitteiden ja julkaisujen suunnittelua.

kuva 1
(c) Depictum Osk 2010Viiva